Anteeksi kiroiluni, mutta se on totta ! Mafia on kauhea asia joka vaikuttaa vieläkin täällä italiassa ! Viikko sitten lauantaina reilun tunnin, tai puolentoista ajomatkan päässä olevassa kaupungissa Brindisissä tapahtui pommi-isku koulussa jossa kuoli 16 vuotias tyttö Melissa. Munki koulusta osa tunsi tytön joten se oli aika shokki koulussa. Lauantaina kukaan ei tiennyt siitä vielä mitään, mutta maantaista eteenpäin onkin sitte menny tunteja siinä kun ollaan keskusteltu asiasta. Kyseessä on todennäkösesti ollu Puglian alueen mafia, joten sinänsä meillä ei oo mitään hätää ! Mut kyl se silti pistää miettimään.
Torstaina keskustassa pidettiin kaunis muistotilaisuus Melissan kunniaksi. Meidän koulun musiikkiluokkalaiset esittivät pari laulua, sitten oli oikea kuoro, ja jokaisesta koulusta oli yksi oppilas pitämässä puheen. Puheet oli tosi vaikuttavia, ja oon mä kai sen verran hyvin sitte oppinu ymmärtämään italiaa, että ei niistä voinu olla liikuttumatta ! Meitä oli montamontamonta sataa ihmistä, kaikki yhden tytön takia kokoontuneena keskustaan, ja tietenkin vastustamaan Mafiaa. Kyllä tämä kaikki vähän hiljaseksi pistää :(
RIP. Melissa Bassi
Baci,
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
torstai 24. toukokuuta 2012
1342 volte meglio di pacman
Vaikken todellakaan oo mikää peli ihminen, eikä mul oikeestaa koskaa oo käyny näin, ni oon ihan totaalisen hurahtanu FRUIT DEVIL peliin mun kännykässä ! Voisin pelata sitä vaik kokoajan, se koukuttaa !
Tos pelis täytyy ton pirun syödä hedelmii mahollisimman paljon, ja siit siin on sellasii kaikkii esteit ja vastuksii jotka koittaa tappaa ton ! SIIS IHAN MAHTAVA, heh ollu monien koulutuntien pelastus !Vaik oonki iha surkee (varmaan, ainaki must tuntuu silt) siin pelis, siihen ei vaa kyllästy vaa haluun pelata sitä uudestaa ja uudestaa... Tällänen mahdottoman tärkeä tiedotus tähän väliin ! hahahaha Eli nyt kaikki android puhelimen omaavat vaan latailemaan Play- kaupasta, eikä maksa mitään ! SUOSITTELEN
Baci,
Ps. KOULUPÄIVIÄ ON ENÄÄ11 ! ja ihan btw jouluun on enää 214 pv jamun synttäreihin on "enää" 297 päivää ( lisää ajankulukkeita tunneille...) Mut joo jos nyt sitä eka viettäis kesälomaa ja tulis suomee ja alkais sit tosissaa vast miettii joskus syksyl sitä joulun tuloa !
tiistai 22. toukokuuta 2012
Sabato è un'altra parola per dire libertà e felicità.
Viime lauantaina oli ihan hyvà ilma joten pààtettiin tyttòjen kanssa làhteà picnikille , tosi terveellisillà ruoilla tietenkin, mukana oli siis paketti paahtoleipàà, purkkinutellaa, sipsejà, kokista ja jààteetà. Ja hauskaa oli kuten aina :)
Ja illalla sitten seittemàn aikaan oli martinan serkun lapsen Alessian kastetilaisuus kirkossa. Oli tosi nàtti tapahtuma, vaik oli aika erilainen ku Suomessa, tai no ei sillai mut siel sai olla ketà vaa kattomas, sit vauval oli vaa valkoset vaatteet, sit se makas kàrryis melkee koko toimituksen ajan, mut ei oikeen mitààn sillai, mut ihan mielen kiintosta oli nàhà kuitenki :) toimitus kesti melkeen tunnin , mut aika meni yllàttàvàn nopeesti, mut tosi paljon niiden piti sanoa ettà " uskon jumalaan" se jài mieleen. Mut nyt on sitten Alessian nimi virallisesti Alessia.
Ei kai tàssà sitte muuta tàhàn, koulua jàljellà 15 pàivàà, kai :) Ja 3. pàivà Kesàkuuta suunta kohti Napolia ! Jee oon innoissani , pààsen jopa JONNEKKIN!!!!! :D

lauantai 19. toukokuuta 2012
50
Apuaa! Pian iskee paniikki, tai helpotus, tai en tiià mikà iskee, tunteet heittàà volttia ! Tasan viidenkymmenen pàivàn pààstà sità ollaan taas kotona ! En oikeesti osaa sanoa et onks se hyvà vai huono, asia, tai siis, on se hyvà asia, mut oon surullinen ku pitàà làhteà tààltà ! tuntuu ihan uskomattomalta, reilu kuukaus ja sit oikeest oon suomessa ja kaikki tàà tààllà on vaan mennyttà, muistoja, tunteita, ihmisià, mut se ei oo enàà sità hetkeà. Tai no on tietenki mut sit se on jo kaikki takana pàin ! Siità on vasta reilu 9 kuukautta ku pààtin et haluun tulla tànne, ja nyt on jo iha pian 4 kuukautta takana ! USKOMATONTA !
Nyt tàytyy oikeesti alkaa listaamaan asioita mità haluaa tehà ennen takasin tuloa ! On niin paljon asioita joita haluun vielà ehtià kokemaan ja tekemààn, haluun oppia puhumaan kieltà paremmin, tavata vielà paljon uusia ihmisià. Haluan oppia uusia asioita, harjotella vanhoja ja nauttia joka ikisestà pàivàstà, minuutista, sekunnista, mità mulla on vielà tààllà jàljellà ! Haluun viettàà aikaa ystàvien kanssa, halata niità ja luvata niille kaikille ettà en unohda niità ikinà. Ei hitsi, oompas mà tunteellinen, puhun syvàllisià, mut se on totta, oon tavannu maailman ihanimpia ihmisià tààllà ja tuntuu kamalalta làhteà pois ! Mut sitte taas, IHANAA pààstà kotiin kaikkien ihmisten luokse !
Sen oon oppinu tàltà matkalta, et se mikà ei tapa ni se vahvistaa, sun tàytyy unelmoida, toteuttaa ja toimia. Tàytyy olla itse se joka aloittaa, eikà odota ettà joku muu tekee jotain ensin. Kuuntele syntàntàsi ja toteuta unelmiasi, mutta aivot on hyvà pitàà mukana ! Matkan varrella tulee paljon ylà- ja alamàkià, mutta silti kaiken jàlkeen pààllimmàiseksi mieleen jàà kaikki ne hyvàt pienet ja suuret hetket ja teot joita on matkan varrella tapahtunut. Ja tàytyy olla itse rohkea ja kokeilla ja làhteà koittamaan kaikkea uutta, tavata ihmisià ja tàytyy olla aktiivinen. Ja tàrkein, OSAA NAURAA ITSELLESI , àlàkà pelkàà jos mokaat. ( Ainakin tàn oon oppinu tàssà kielenharjottelu juttussa, tulee tyhmià virheità, mutta ainakin elàn pidempààn koska nauran kokoajan...)
Baci,
tiistai 15. toukokuuta 2012
Tutti dovrebbero credere in qualcosa. Io credo che prenderò un'altro caffè.
Mun täytyy nyt myöntää yks juttu! must on tullu kahvin juoja! Vaik mä kuin koitin väittää et ei mä en ala juomaan kahvia, yäk se on pahaa , se hajuki jo on ihan hirvee ! Mut täällä ku oon ollu väsyny ni pakottauduin juomaan koulussa yhden cappuncinon päivässä ! Aluks se oli iha kauheet, mut vähitellen huomasin että mun rupes tekee mieli kahvia. Ja nin siinä sitte kävi !
Mut huonojaki puolia siitä kahvin juonnista on, ei meinaa väsyttää millään illalla, vaikka tänäänkin join mun viimisen kahvin joskus kolmen aikaan ! Ja aamulla sitte taas väsyttää! BUONANOTTE, sogni d'oro <3
Baci,
Ps. tästä syytän kyllä pelkästään äitiä! Se pakotti mut juomaan kahvia !, ei vaan, voin ainaki sanoa että eipä oo enää väsyttäny vähään aikaan !
Nyt menee koulussa pari kahvia, aamulla ennen koulua juon espresson ja lounaan jälkeen kanssa. Usein ku mennään kavereitten kanssa keskustaan mennään kahville, eli mun tulee juotua jopa 5 kertaa päivässä kahvia! Et isi tietää sitte, et 1 espresson juojan sijaan meitä onkin nyt sitten kaksi !
Täällä musta on tullu kahviaddikti !
Baci,
Ps. tästä syytän kyllä pelkästään äitiä! Se pakotti mut juomaan kahvia !, ei vaan, voin ainaki sanoa että eipä oo enää väsyttäny vähään aikaan !
maanantai 14. toukokuuta 2012
La vita non è aspettare che passi la tempesta, ma imparare a danzare nella pioggia.
Okei tää postaus ei kerro oikeen mistään.Tänään sataa vettä, vihdoin, mulla on silti allergia, paha allergia. Mulla ei oo tekemistä, koska en voi mennä minnekkään, tai tehdä mitään.. Mun siirto kovalevy ei toimi, mun ipodista loppu akku, tietokone sekoilee ja jumittaa kokoajan. Mulla ei edes oo mitään kerrottavaa, oon kertonu jo kaiken :D Eli tästä tulee sellanen epämääräinen tarpeeton sekalainen sössö kaikkea.
Hmm, tässä jotain kuvia yhdeltä, mahdottoman tavalliselta illalta, kavereitten kans ulkona, ei mitään ihmeellistä, mutta kuvissa on silti mulle niitä tärkeimpiä ihmisiä täällä :)
Mutta joo siis tää sää, pikkane ero eilisen "+ 35C ja auringon paisteen" kans, nimittäin sataa iha kaatamal, ukkostaa varmaa viidet kertaa tänää, ja ulkona + 13C astetta !, hyvä vaa et sataa, mut hei MÄ JÄÄDYN TÄÄL SISÄL!
Mulla on paluuorientaatio leiri 9-12.6 JEEE ! Ihan sika hienon näköses neljän tähden hotellis, lähel merenrantaa, ja uimahallit ja kuntosalit ja kaikki ! Kelpaaaa ! Meit on tulos 53 vaihtarii niin 6kk/ ku 1v vaihtareitaki joten pääsen taas tutustuu uusiin ihmisiin ! Vaik laskeskelin et kyl mä varmaan melkeen 20 tunnen jo muutenkin :) Tulee siis iha loistavat neljäpäivää varmaa ! Oon siit ihan innoissani ! Hotellin nimi on Nicotel Pineto ja se sijaitsee lähellä Tarantoa, sellases paikas ku Castellaneta Marina, tosi kauniin näkönen ainaki kuvien ja juttujen perusteella mitä oon kuullu ! Käykäykäy :)! PÄÄSEN VIIMESTÄÄN SILLON ULOS TÄÄLTÄ MATERASTA, mistä en oo kyl poistunu kovinkaan montaa kertaa mun täällä olo aikana !
Baci,
Hmm, tässä jotain kuvia yhdeltä, mahdottoman tavalliselta illalta, kavereitten kans ulkona, ei mitään ihmeellistä, mutta kuvissa on silti mulle niitä tärkeimpiä ihmisiä täällä :)
Mulla on paluuorientaatio leiri 9-12.6 JEEE ! Ihan sika hienon näköses neljän tähden hotellis, lähel merenrantaa, ja uimahallit ja kuntosalit ja kaikki ! Kelpaaaa ! Meit on tulos 53 vaihtarii niin 6kk/ ku 1v vaihtareitaki joten pääsen taas tutustuu uusiin ihmisiin ! Vaik laskeskelin et kyl mä varmaan melkeen 20 tunnen jo muutenkin :) Tulee siis iha loistavat neljäpäivää varmaa ! Oon siit ihan innoissani ! Hotellin nimi on Nicotel Pineto ja se sijaitsee lähellä Tarantoa, sellases paikas ku Castellaneta Marina, tosi kauniin näkönen ainaki kuvien ja juttujen perusteella mitä oon kuullu ! Käykäykäy :)! PÄÄSEN VIIMESTÄÄN SILLON ULOS TÄÄLTÄ MATERASTA, mistä en oo kyl poistunu kovinkaan montaa kertaa mun täällä olo aikana !
Okei sit mä kerron viel et mitä mul on suunnitelmis tehä ennen ku tuun takasin suomeen:
1. Aijon mennä rannalle ja olla siel kokopäivän (EDES KERRAN)
2. Aijon syödä nutellapitsaa
3. Aijon opetelle puhumaan MATERAA
4. Aijon opetella kokkaamaan jotai paikallista
5. Aijon nukkua taivasalla tyttöjen kanssa
6. Aijon uida keskustan suihkulähteessä ( tää täytyy toteuttaa joskus iha lopuks :D)
7. Aijon matkustella lähi paikkakunnille (jos en kauemas pääse..)
8. AIJON LOMAILLA
9. AIJON NAURAA NIIN ET MAHA SATTUU
10. + tuhat muuta asiaa
Baci,
Non importa dove sei nel mondo, la luna non sarà mai più grande del tuo pollice.
Takana mahtava viikonloppu !Nimittäin mun alueen tänä vuonna vaihtoon lähtevien italialaisten orientaatioleiri ! Ja meijät tän hetkiset vaihtarit pyydettiin mukaan ! Oli kiva nähä pitkästä aikaa Elisa ja Leah jotka tuli siis samaa aikaa mun ja Paulan kanssa Italiaan tammikuussa! Ja niide lisäksi sitten oli 15 italialaista ulkomaille lähtevää nuorta :) maa valintoja oli ainaki Kanada, Argentiina, Costarica, Turkki, Saksa, eli aika monia!( yhyy kukaa ei tuu suomee , paits yks , mut vaa kymmeneks päiväks jonnekki LAPPII :( ....)
Orientaatioleiri oli tosisamalainen ku meillä oli täällä suomessa sillon joskus kauan sitten Porvoossa :D Eli oli kaiken maailman luentoja, pelejä ja harjoitteita jotka auttaa vaihtoon lähtijöitä ymmärtämään erilaisia kulttuureita ja kieliä. Saatiin olla paljon äänessä koska tottakai kaikki halus kuulla omia kokemuksia. Niinpä sitte kerrottiin kaikesta pakkaamisesta, perheen vaihtoihin ( tääl mun alueella on yhteensä 8 vaihtari joista 6 on vaihtanu perhettä...) Eli jos ootte lähössä dont worry, vaik joutuisitte perhettä vaihtamaa, se on ihan "normaalia", tai niin käy monille !
Mun tarkotus oli viettää vaan lauantai iltapäivä porukoiden kanssa, mut meillä oli niin hauskaa että Afs vastaavat kysy jos haluun jäädä illaksi ja tulla kans sunnuntaina takasin ! , ja mikäs siinä kyllähän se mulle kävi , LOISTAVA porukka, eikä muutenkaan ollu mitään suuurempia suunnitelmia, niin ilomielin jäin jutustelemaan !
Illalla syötiin ravintolassa, ja kaikki PAKOTTI mut syömään HEVOSTA! YÄÄÄK !!!!... Se on täällä paikallinen herkku, ja kaikki oli ihan järkyttyneitä ku sanoin etten haluu syödä HEVOSTA! Maistoin ihan pienen palan, ei se nyt pahaa ollu, mut ihan periaatteesta, ei hevosta kuulu syödä must :D! Mut joo samaa ne sanos porosta, ettei haluis ikinä syödä poroi , ettei niit kuulu syödä ! ( ja mä taas sanoin et se on suurta herkkua suomessa..) Joskus 11 maissa sitte "liftasin" kyydin yhdeltä afs vastaavalta ( koska lupasin tulla sunnuntai aamulla klo 8.00 takasin aamupalalle...)
Sunnuntai aamuna sitte tosiaan heräsin seittemältä ja kauheella kiireellä juoksin bussiin ! ULKOMITTARI näytti + 28 (joka siis oli varjossa ollu koko yön ja aamun...), ajattelin vaa et VOI KUOLEMA! Siinä sitte ehdin sopivasti 10 min myöhässä aamupalalle ( HUOM MUST ON SELKEESTI TULLU ITALIALAINEN!!!! ) ja sitte jatketttiinki orientaatiota ...
Joskus kello 10 maissa oli pakko luovuttaa, OLI LIIAN KUUMA, ja niinpä siirryttiin jatkamaan sisätiloihin! Voin sanoa että oli varmaan paras päätös sinä päivänä ! ei ainoostaan sen takia et oli ihan tajuttoman kuuma ( hotellinainen kerto lounas aikaan että ulkona + 35C, mutta en sitte tiedä, must tuntu ainaki 200000 C....), mutta mul oli vaihteeks ihan järkyttävä allergia , joten sisätilat oli HYVÄASIA ( vaik nyt en saanukkaa yhtää aurinkoa :D )
Sitte lounastettiin ja lopuksi tuliki sitten vaihtareiden vanhemmat ja sitte esiteltiin asioita mitä oltiin tehty viikonlopun aikana! Olin kyllä ihan poikki, kun vihdoin lopetettiin 19.00 maissa, mut silti päädyin vielä poikien kanssa keskustaan, ku lupasivat tarjota mulle jätskin (jos on jäätelöstä kyse, oon valmis mihin vaan :DD ) :D Mut taas voin sanoa et monta uutta kaveria sain, ja mikä parasta, kerranki kaikki asuu lähellä tai lähialueilla ja suunniteltiin jo et pidettäis ainaki poikien ja paulan kanssa piknikkiä tällä viikolla ! :) on tää vaihtarielämä kyl niin täynnä uusia kokemuksia, SUOSITTELEN!!!
Baci,
Ps. ONNEA VIELÄ KAIKILLE ÄIDEILLE EILISEN ÄITIENPÄIVÄN JOHDOSTA !<3
Mun tarkotus oli viettää vaan lauantai iltapäivä porukoiden kanssa, mut meillä oli niin hauskaa että Afs vastaavat kysy jos haluun jäädä illaksi ja tulla kans sunnuntaina takasin ! , ja mikäs siinä kyllähän se mulle kävi , LOISTAVA porukka, eikä muutenkaan ollu mitään suuurempia suunnitelmia, niin ilomielin jäin jutustelemaan !
Illalla syötiin ravintolassa, ja kaikki PAKOTTI mut syömään HEVOSTA! YÄÄÄK !!!!... Se on täällä paikallinen herkku, ja kaikki oli ihan järkyttyneitä ku sanoin etten haluu syödä HEVOSTA! Maistoin ihan pienen palan, ei se nyt pahaa ollu, mut ihan periaatteesta, ei hevosta kuulu syödä must :D! Mut joo samaa ne sanos porosta, ettei haluis ikinä syödä poroi , ettei niit kuulu syödä ! ( ja mä taas sanoin et se on suurta herkkua suomessa..) Joskus 11 maissa sitte "liftasin" kyydin yhdeltä afs vastaavalta ( koska lupasin tulla sunnuntai aamulla klo 8.00 takasin aamupalalle...)
Sunnuntai aamuna sitte tosiaan heräsin seittemältä ja kauheella kiireellä juoksin bussiin ! ULKOMITTARI näytti + 28 (joka siis oli varjossa ollu koko yön ja aamun...), ajattelin vaa et VOI KUOLEMA! Siinä sitte ehdin sopivasti 10 min myöhässä aamupalalle ( HUOM MUST ON SELKEESTI TULLU ITALIALAINEN!!!! ) ja sitte jatketttiinki orientaatiota ...
Sitte lounastettiin ja lopuksi tuliki sitten vaihtareiden vanhemmat ja sitte esiteltiin asioita mitä oltiin tehty viikonlopun aikana! Olin kyllä ihan poikki, kun vihdoin lopetettiin 19.00 maissa, mut silti päädyin vielä poikien kanssa keskustaan, ku lupasivat tarjota mulle jätskin (jos on jäätelöstä kyse, oon valmis mihin vaan :DD ) :D Mut taas voin sanoa et monta uutta kaveria sain, ja mikä parasta, kerranki kaikki asuu lähellä tai lähialueilla ja suunniteltiin jo et pidettäis ainaki poikien ja paulan kanssa piknikkiä tällä viikolla ! :) on tää vaihtarielämä kyl niin täynnä uusia kokemuksia, SUOSITTELEN!!!
Baci,
Ps. ONNEA VIELÄ KAIKILLE ÄIDEILLE EILISEN ÄITIENPÄIVÄN JOHDOSTA !<3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)